MAAILMASSA ON SUURIA VÄÄRYYKSIÄ JA PIENIÄ VINOUTUMIA.
VIRKAHEITTO SÄHKÖASENTAJA PULLIKOI NIITÄ VASTAAN TÄSSÄ KOHDASSA INTERNETTIÄ.

tiistai 16. kesäkuuta 2009

Saksa on eri maata


Ulrike Meinhof ei sitten ollut yksioikoisesti mikään puolijauhoinen tappajahupakko, minkä tulin ymmärtäneeksi Katriina Lehdon kirjoittamasta henkilökuvasta "Lähemmäs totuutta, ei todellisuutta". Sen mukaan Meinhofilla oli voimakas humanistinen oikeudentunto, joka oli ainakin osittain peräisin jo lapsena saadusta arvostuksesta ja kodin keskustelu­kulttuurista. Samaan aikaan valtakunnassa oli kaikki autoritäärisen hyvin, siitä piti huolen preussilainen hallinto.

Voisi ehkä pelätä, että Lehdolla on feministinhäntä kainalossa, kun on kirjaa lähtenyt työstämään. Se käsitys karisee luettaessa hyvinkin pian, tutkijasta ei paljastu sen enempää vihaa kuin rakkauttakaan aihettaan kohtaan. Perehtyneisyys on syvää. Lainkaan tuntematta kirjoitettuja miesnäkökulmia, voisi ehkä kysellä niitten syvyyksien perään.

Halusin ottaa hyvät pohjat aiheesta, ennenkuin näen tuoreen (v. 2008) siitä tehdyn elokuvan. Se kertonee kuitenkin ajasta Meinhofin jälkeen, Punaisen Armeijakunnan kakkosversiosta. Seikka selviää sitten, kun elokuvan dvd-versio on kirjaston valikoimassa, teattereissa se jo taisi mennä ohi. Toinen syy lukemiseen oli baarissa nostettu keskustelun­tynkä kansanluonteitten olemassaolosta. Että onko semmoista, kun se niin monasti on kummittelevinaan? Mitä ne teutonit oikein ovat miehiään ja naisiaan?

Puolet kirjasta käsitteli saksalaisen opposition lainehtimista, sikäli kun oppositio edes oli mahdollinen siinä maassa. Lukeminen hidastui niillä sivuilla hiipimiseksi, koettaessani hallita kaikkea esitettyä nimi- ja kokousmäärää. Mutta tulipa samalla päivitetyksi saksan-tietoni Korkkarista 70-lukuun edes jotenkuten.

Lukemani perusteella aiempi naisihanteeni Muumimamma sai Meinhofista todella kovan vastuksen. Jotain yhteistäkin näiden naisten maailmojen välillä löytyy muistini (= laiskan mieleen­painamis­kyvyn) pohjalta - Meinhof taisi olla kuollut jo ennenkuin hirttäytyi sellinsä tankoihin, ja tuskinpa potki sekään muumi, jonka valtakunnan­kansleri Pekka Siitoin hirtti lippu­tankoonsa.

Ja jos joskus kokoaisin bändin, sen nimi olisi ehdottomasti Ohnesorg.

*